6. syyskuuta 2011

Leikk

Kalaparvien tummat
sukusolumuodot vastavalossa pintaa vasten. Kuinka
usein olemme siinneet vedessä, auringon edessä?
Ensimmäisinä päivinä syntymän jälkeen
vauva ulostaa lapsenpihkaa eli mekoniumia, joka

on tummanvihreää ja miltei mustaa.
Ojennan käden, uloke on tai näyttää siltä, nikamat
näkyvät. En muista uniani, minun on kuviteltava ne.
Neliraajahalvaantunut urheilee.
Kaikki on astioina, jalat hionneet vuoteella,

jalava tuoksuu ikkunoista. Isä istui
tupakoimassa sen alla 15 vuotta ja yski mustasti.
Mitä kaikkea kiihdytyspumpulla voi tehdä?
Mitä ei? Vanhemmillani on tammisauvaparketti
70-luvulta, nämä puuhamme

eivät tulisi kuuloonkaan heidän lattiallaan.
Vanhentunut rimmaa näiden kanssa: masentunut
Seison räystään alla,/ sataa kaatamalla/
Ei tuosta enää ponia saa, se on ihan kellastunut ja
symbolit ja silmät ovat haalistuneet. Nostaa
huomattavasti tuotteen sympaattisuusarvoa,
jos näin on päässyt käymään. Käsintehty
on aina arvokkaampi, lapsen mielestä
kömpelömpi. Rintahan ei ole pullo, eikä siitä pysty
näkemään, kuinka monta milliä vauva on juonut,
niinpä inspiroiduin suunnittelemaan
seuraavat tissien muotoiset kulhot.
Tuuli lehdissä aukoo haavaa, jota nielen
puhuakseni. Seuraan, kuinka asuntoon tunkeudutaan.
Pääni peitetään muovipussilla ja miesten
aikomuksena on tukehduttaa minut.
Tämä on jalka ja marjalude. krunts
Jos minä olisin kenkä, olisin piinaavan hiertävä,
klassinen rakennekynnet liitutaululla.
Kirjoitan itselleni kivekset, poimin hyökkääjät
yksitellen ja pukeudun. Sopivaa, epäuskottavaa?
Sankari, jota ei vaienneta, tulee ja paljastaa
pikkutakkimiesten vehkeilyn ja salailun.
Sankari, joka vaiennetaan, ei tee mitään.
Lesket voihkivat läpi hautaanlaskemisen,
ruumis versoo hitaasti ruohikkoon.
Joka viikko haudalla käy äiti, jonka vaatteet
tuuli aukoo uusiksi muodoiksi. Tältä näyttää
tätimäinen. Kiltillä tarkoitat varmaankin,
että virkailija on ”vaarallisen piittaamaton perussäännöistä”.

Pelko tekee silmistä peilinkirkkaat.
Puiden lehdet ovat kyllästyneet vuodenaikaan.
Työnnän vaatteet uuniin, sain ne
valmiiksi vuodessa. Epätasainen ikkunalasi
asetettuna vuoteelle niin, että lakanat näkyvät

vangittuina. Haluan sukeltaa tuohon jäähän,
tuntea sen keskellä sydämenlyöntejä.
Kun eräs Murphy yritti sulkea vanhan puhaltamon,
asukkaat kivittivät hänet jokeen. Naapuritilan
lihava kissa hukkui siihen viime keväänä.
Aika on päälläni makaava eläin, aika on
sitä, että auon suutani.
Iltahämärä, kaupungin valot
nousevat katsomaan avaruutta.
Sammakot ryömivät maalle
ja hämmästyttävät
jättiläisfenkolit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti