30. syyskuuta 2012

Arkeenvaeltaja




Tunnisteet: elämä, häpeä, lepo, muutos, rakkaat, suru, ystävät



Olin kai jo kymmenen, kun aloitin pianonsoiton. Kaksitoistavuotiaana oli myöhäistä aloittaa lentopallon pelaaminen. Olen aina ollut ylipainoinen ja myöhässä. Pullukka pinnistelee, mutta linja-auto kiihdyttää pysäkiltä, kun onneton puuskuttaa pitkin jalkakäytävää.



Voin niin pahoin, että kokemus on melkein mielenkiintoinen. Horjun, yökkään, vääntelehdin, hikoilen, sätkin ja ynisen. Tiedän kuulostavani vakuuttavalta, mutta vain niiden korviin, jotka eivät niin sanotusti musiikkia ymmärrä.



Moni ihminen ahdistuu tai hätääntyy kohdatessaan itkevän ihmisen. Musiikinteoria antaa tarvittavat vastaukset kysymykseen ’miksi’; miksi taideteos on sietämättömästi vanhentunut, kaunis mutta etäinen, ehkä kuollut



Sataa. Sisälläni on herkästi kipua tuntevia onteloita ja kosteita kalvoja. Vartalon äänet ovat märkiä, vartalon hiljaisuus kuivaa. Tarkoituksettomuus on yhä yhtä tarkoituksetonta ja haluttomuus ennallaan, mutta olen joutunut adrenaliinin eritystä lisäävän raivon valtaan.



Elämään kyllästyneenä, yhteiskuntajärjestelmään ahdistuneena ja vihaisena kaikkea ajateltavissa olevaa kohtaan keitän lounaaksi pikanuudelia ja nypin vaatteistani pesunukkaa. Itkukin kuulostaa naurettavalta, koska nenäkäytäväni ovat niin täynnä räkää, että ne pörisevät omia aikojaan.



On hyvä keksiä tekemistä, sillä ilman syytä on aamuisin herääminen melko mahdotonta. Paljaat varpaat ja sormenpäät etsivät kiinnekohtaa sileällä pinnalla, lipeävät, itkeskelen märillä kaakeleilla.



Hajamielistä kiinnostusta ikkunaan piirtyneitä vesisateita kohtaan. Koko tietoisen elämäni ajan on kokemuksissani ollut mukana likaa, roiskeita, naarmuja, pölyä ja kolhuja. Maailma ei ole mahdollisuuksia, ei tilaisuuksia, ei haluja tai vapauksia. Minä en osaa haluta mitään. Minun ystäväni on aktiivinen.



Miksi maailmassa on niin paljon kauniita, hoikkia ja hyvännäköisiä ihmisiä? Pikadeittailussa on tavoitteena tehdä vaikutus toiseen kahdessa ja puolessa minuutissa. Meitä on säyseä joukko huumattuja hoidokkeja, ja me noudatamme vastalauseitta päiväjärjestystä,



joka ei sisällä käytännöllisesti katsoen minkäänlaisia vaatimuksia. Lehmät tuijottavat minua pajan alapuolella olevasta karusta tarhasta. Ehkäpä elän näitä lyhyitä hetkiä varten.



Ajattelen Clärchenin kasvoja puolivalossa, kirkasta kuutamoa, turkkilaisia savukkeita ja mustan matkagramofonin ylle kumartunutta Davidia. Istun meluisassa liikuntahallissa ja kaikki se katoaa. Kaikki tämäkin katoaa, emalisilmäni itkee.



Etäisyyteni horisontista on 4,66 kilometriä. Viehtymys mahdottomaan liittyy potenssin heikkenemiseen. Kirjoitan Post-it-lappuihin ohjeita päivittäisiin aktiviteetteihin, mutta en koskaan muista noudattaa niitä.



On vain suoriuduttava



suo

21. syyskuuta 2012



sellainen,


sellainen, joka on rakkauden kohteena


sellainen, joka on olemassa, eksistoiva


sellainen, joka ei ole oikea


sellainen, joka on tarpeeksi lähellä sydäntäsi tyhjentääksesi tiskikoneen hänen puolestaan


sellainen, joka on mahdollinen ja todistettavissa


sellainen, joka kävi jotain sevettijärven peruskoulua


sellainen, joka on vuosia tehnyt työtään hyvin


sellainen, joka on tyytyväinen siihen mitä hänellä on


sellainen, joka on sinut itsensä kanssa


sellainen, jonka olisi pitänyt mönkiä heti aamulla johonkin tyhjiöön


sellainen, joka on muu kuin haluttu, toivottu tai valittu


sellainen, joka on luonasi


sellainen, joka on jossain suhteessa samankaltainen jonkun toisen kanssa


sellainen, joka on joskus ”ihan tyhmä” eikä tunnu tajuavan mistään mitään


sellainen, jolle voi kertoa


sellainen, joka välittää


sellainen, joka viittaa anaforisesti henkilön, asian tai tilanteen edustamaan lajiin tai luokkaan


sellainen, joka ei ole koskaan kuullut sian pierevän


sellainen, joka on toiminnassa, joka tekee aktiivisesti jotakin


sellainen, joka on ja pysyy


sellainen, tällainen, jollainen


sellainen, joka on jossakin paikassa ja itse paikka täytyy löytää


sellainen, jossa ihmiset eivät edes yritä ymmärtää toisiaan


sellainen, joka ei välitä paskan vertaa


sellainen, jolla ei ole olemassa tai toteutettavana mitään olemusta, historiallista tai henkistä kutsumusta tai biologista kohtaloa


sellainen, joka olisi mieluummin jossain muualla


sellainen, jolle oleminen ja tekeminen ovat yhtä


sellainen, joka saa aikaan vesialtaiden kirkkaat värit


sellainen, joka on vedenpinnan alapuolella ja vaarallinen


sellainen, ja millainen sellainen


sellainen, joka käsittelee kielen ja olemisen raja-alueita


sellainen, joka on kirjoittamalla ilmaistu


sellainen, joka tykkää kun sitä käsitellään


sellainen, josta seuraa uusia käsittelyä vaativia ongelmia

Vaaleanpunainen moottorisaha






Kun sanot jotain, olisitko voinut sanoa jotain




tuuli värjää lehdet vedellä             lammikot



ovat vaakasuoria             matelijoita Vesi longertaa halki             liikkuvan ikkunan



X:n kantapäässä on haava tai ketsuppitahra.




korvalappustereoihin uppoutuneen tytön kaukainen katse sivuuttaa maiseman



mantereen päälle työntyneitä             merenpohjan särkyneitä kappaleita





En ole ymmärtänyt mitään, mutta se on piristänyt minua suunnattomasti. Kuvatun kaltaiset



duodevigintiljoonien molekyylien summat istuvat esim. kahvilan katoksen alla lukematta jotain käsissä pideltävää.



Lehdet leikkaavat pisarat pisarammiksi



Seuraan tarjoilijoiden keskinäistä flirttailua


(mitä tahansa)

Maailmankaikkeus on sitä ja tätä ja maailma mitä se on.


Seksi ja avioliitto kuuluvat yhteen sikäli, että avioliitolla saadaan naisen seksuaalisuus



kuriin. Liikemies kuljettaa jalkapalloa kainalossaan.



Läheisyys voi vaarantaa parisuhteesi


Säikeet siirtävät vettä ja muita tarpeellisia aineita kasvin jokaiseen ulokkeeseen.



Tämä teksti on oikeastaan


toiveikas, jos unohdat kuuntelevasi fiksua ja rohkeaa radiota, josta kuulet päivän puheenaiheet ja uutiset ensimmäisenä.



Nujerrun aamujunassa.


Kun sanon jotain, sanat tulevat nelilokeroisesta sydämestä



tähtialkioiden hehkuvista ytimistä




Liikkeessä sinkoilevat hiekanjyvät ovat piirtäneet


ikkunalasiin spektrin värisiä paperihaavoja



Koira haukottelee ja uupuu vaunun lattialle




X käärii savukkeen ja ojentaa sen tyttärelleen.



Koira haluaa leikkiä. Voiko kissan


hyväksi tehdä testamentin? Voiko koira omistaa kopin



Ihminen jatkaa elämää puhelinlaskuissa, mainostekstiviesteissä, selainten välimuisteissa, ilmaisjakelulehdissä, myöhästyneissä syntymäpäiväonnitteluissa, 



Olet kotona. Onnea sen johdosta.



Olet yksinäinen ja vaaleanpunainen.


silmä on optinen laite



korva on sieppaava koje




sähköisin elin on sydän



ihmisen tieto- ja ohjauskeskus




ihminen on insinööritaidonnäyte





biologinen, somaattinen, fyysinen



aivojen kaltainen tietokone




sydämen kaltainen pumppu






hiuksia patjalla, jäljiltä