28. toukokuuta 2011

Jos olemme tarkkoja

Oletteko lukihäiriöinen vai muuten vain tyhmä? Nykyisen vihanlietsontakampanjan on aloittanut 1100-luvulla Kolmatta Aikaa Gondorin kätyrinä tänäkin päivänä toimiva valta-aivopesijäeliitti, joka kutsuu meidän yhteistä Maatamme apinoiden planeetaksi. Kaikkea saa lähes sairaalloinen ”kateus” aikaan, se ”kateus”, mi ohjaa Auringon ja kaikki tähdet. Mikä on ero apinoiden ja henkensä kaupalla skitsofrenian ja hallusinaatioiden puolesta taistelevien välillä? Hävetkää, nulikat, tämä ei ole kompakysymys. Muistakaa joskus perustuslakia ja yrittäkää laskeutua norsunluutornistanne todelliseen Keski-Maahan. Jollette äänestä seuraavissa vaaleissa oikein, teidät syrjäytetään järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Siellä voitte rauhassa saada itkupotkuraivareita ja olla sitten niin ”suvaitsevaisia”. Muuten rötösherrat mädättävät koko korin. Sekä meloneille että omenoille sopivat lippalakit ovat yhteiskuntamme syöpä.


Perustuslaki sanelee elämää kohdusta hautaan. Jos olet eri mieltä, sinulle siis sopii, että ihmisiä ammutaan kuin koiria. Minulle on pääasia, ettei erityiskohtelu kohdistu mihinkään muuhun kuin vaimoni hakkaamiseen. Kuinka tulisi äänestää, jotta tyydyttäisin kaikkia? Pitäisikö painaa suurta punaista nappia? Jos somput tappelevat keskenään Somppulassa, on paras pommittaa se kaikki lasiaavikoksi. Näppärästi ne neekeriukot kuitenkin pyörittelevät tiensä ulos omasta maastaan päästäkseen nauttimaan meidän positiivisesta syrjinnästämme. Jos ”vähemmistöille” annetaan oikeuksia, kohta mies tai nainen avioituu lemmikkinsä, autonsa tai pesukoneensa kanssa. Miettikääpä sitä hetki. Henkinen ja fyysinen väkivalta ovat yhteiskunnan perussolun, perheen, perusta, mutta tämän järjestyksen rikkominen on aina ollut yhteiskunnan vihollisten pääkohteita. Nyt tarvittaisiin vahvaa irtiottoa planeetta Maasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti