Vastaako painovoima tavanomaista kokemusta?

Putosin yhden kahden kolmen hahmon kanssa. Olimme riittävän kaukana maanpinnasta painaaksemme mieleen toistemme kasvonpiirteet. Jos maata oli ylipäätään olemassa. Olisi ollut hauska vaihtaa ajatuksia, mutta puhe on loppunopeudessa mahdotonta. Harkitsin yksinkertaisen elekielen etablointia. Toisaalta, mitä me olisimme viestineet? Joko? OK:ko? Putouksen vastustamaton fakta yhdisti meitä kuin syvällinen keskustelu kasvokkain. Mitä tulee kynttilän liekkiin, mitä siinä kuuluu, jos on tarpeeksi lähellä? Jokainen meistä keskittyi suunnistamme keskeisimpään. Odotimme pilvien hälvenevän, peläten etäisyyttä ja lopullista tietoisuutta. Verisuonisto, se on laineiden pysäytyskuva, elollinen laineisto. Onko kirjoitus ampumista seksuaalisempaa? Tulin myös ajatelleeksi, että hälvenemisen sijaan pilvet koskettaisivat maata. Yhteinen kokemuksemme päättyisi tiedostamatta, antiklimaattisesti tömähdyksinä purskahduksina



Tein mielessäni laskutoimituksia.



Näin ahtaassa tilassa en ole ollut. Tai en muista. Kiviseinät ovat joka tapauksessa kaukana kohdun lämmöstä. Makuuasento olisi ehdottomasti pahempi; kuka ei ole herännyt hiestä märkänä elävältä hautaamisen jäljiltä? Sinä? Minut on armeliaasti muurattu pystyasentoon. Leikittelin ajatuksella, että luurankoni valvoisi vuosisatoja kiventäyteisten ilmansuuntien ympäröimänä. Kasvojeni kelmeä puute pelästyttäisi tulevaisuuden arkeologin. Mutta, vaikka en mahdukaan kääntymään viimeisessä huoneessani, luuni sortuvat ennen pitkää romuksi siihen, missä nilkkani yrittävät liikkua. Merenpohjan puinen hylky. Syy sille, miksi selkounia halutaan nähdä on, että unessa fysikaaliset ja sosiaaliset rajoitukset eivät päde. Fantasioin myös, että seinään olisi muurattu toisia, kiven yhtäläisesti mykistämiä vankeja. Tunsin syvää yhteenkuuluvuutta. Onko merenpohjassa taloja? Pinnanalaisessa valossa näen unta, unia stalaktiiteista



Lapset ryömivät silmistä sisään.