Käsiksi: mutta käsissä ongelma, kalastusverkko. Kuura purtemme laidoilla, aurinko hahmotta, haalistus, lazuulinsinistä, munankuorimaista vellontaa. Etelänavan parvet; naurua, kovempi kiille kompuroivilla aalloilla. Öisin virtojen kulkua kauas kuin maailmankuvat, kartastoa öljyn valossa, mustunut, merikortteja, rekistereitä, eläinradan koordinaatistoa, kotiloita kuin kivimurskaa, kuuntelen kaikkea! Unohtanut, kuten sen, mitä ennen unta päättää muistaa. Kaavan, ahjon. Vien sormenpäitä pitkin lakanan pintaa, pölypunkkeja ihon lohkoihin, käsissä ongelma, luokse-pääsemättömyys. Hiuksia pään myötäisesti, pisaroiva ääni. Tekniikkamme ja maailmanselityksemme; unohtaa, mitä tuli muistaa. Nostettaessa verkkoon jäänyt saalista kuin veneluita, vieraita sanoja, viittaavia. Laistetun. Kuvittelen niiden muodostavan merkityksiä, verkon asettelun, kirjan, valveen savumaisia katkelmia. Kuka niin kuka voi lopulta sanoa sanaakaan siitä maailmasta, johon merivirrat hänet kenties, sattuman oikusta, lopulta johdattivat, tutkimusmatkaajan; ja kuinka vieraat olivat ne rannikot, jotka hän viimein näki oudossa valossa, joka periytyi päiviltä ennen auringon nousua, niin kaukana, että kaikki on silmissä mikroskooppista, nyt, lähestyttäessä pilvien lävitse