Kasvatin hänen käsistään häkin. Pidensin sormiluut kaltereiksi. Kämmenistä muodostuivat katto ja lattia. Nimeän sen niveliäiseksi, tätä tarkempaa aikamuotoa ei ole. Kahdenkymmenen vuoden ajalta kirjan selkämyksissä tuhansien ihojen jäljet. Muistot kesältä jokin, höttöä ja kauneutta, hiekkaiset merivirrat kuin joet, lohkeilevat hiukset, lokit. Nautin kuohkeista äänistä: aallot sokeri riisi. Päivät alkavat rykivästä kattopellistä, tauoista, sään öistä. Kun koskee hiireen, ei voi syödä perunaa. Kun rottaan, naurista. Aasin on oltava punainen, elokuvan mustavalkoinen. Sekoitin sinut toiseen henkilöön, en siksi saapunut luoksesi, vaikka piti ja pidän sinusta, omalla tavallasi nautit keitettyjä juureksia. Vaikka kuinka monta mummoa tinttaamassa kattohuoneistossa loputtomiin. Jääteiden taivas (jäänteiden? Heidän kasvonsa näyttävät ampiaispesiltä. Toivon kaikesta sydämestäni, että saamme yhteyden vieraaseen sivilisaatioon vasta kasvettuamme huomattavasti enemmän ihmisinä. Silloin, ottaessamme vieraat vastaan uusin ja henkistynein ilmein, voivat muukalaiset disintegroida meidät sukupuuttoon. Mekaaninen pääni on ratkaissut kysymyksen. Kuvat päättyvät tähän. Kuvat loppuvat. Herään siihen, että olen itkenyt.