3. maaliskuuta 2011

Tähtilouhinta

Langatessani hampaita pärskyttelen verta ja aspektejani. Merkityserot ovat mittavia puhuttaessa mistä tahansa pärskimisestä, planeettojen välisistä kulmista, planeetan ja horisontin itäisen tai läntisen pään tai planeetan ja ylä- tai alakulminaation välisistä kulmasuhteista. Dentaalini ovat tummia ja lomittuvia. Minun siippani kutsuu minua korvayököksi, me intoudumme mitä oudoimmista asioista, groteskeista kaavoista ja vierauden analogioista. Sodimme käsityksiä vastaan, minä vastaan paskalla paskaan, hän irvikuvaa naiivia ivaa. Keskeisiä ovat materiaaliset asiat, esineet ja olennot, joissa ei ole dramaattista potentiaalia, esim. mummo. Keskeiset materiaalimme ovat superseokset ja amorfiset metallit. Unessa yhdisteleminen on telmimistä, alkioita, lemmitty demonini. Unelmoin yhä teoista. Minun prosodiani on tulosta pelosta ja suorittamisen pakosta, vasta lopun lähestyessä voin hyväksyä painotukseni sellaisina kuin ne ovat. Käyttäydyn kuin olisin jatkuvasti televisiossa, olen kauhean estynyt ihminen ja nielultani gastronomi, hallusinaationi; hallusinaationikin ovat arvatenkin jonkun sielunmaisemaa. Oppimistuloksiltaan lapsemme ovat maailman parhaita. Nyt avantgardistiset muksumme simuloivat luomista. Tämä ei ole normaali tilanne, kaipaan vain arkisia askareita ja olotiloja, esim. syöpäpotilaana oloa. Omainen on materiaalinen, eteerinen ja lutunen. Hetki porautui niin syvälle sisimpääni että sattui. Hetkiin sisältyy ihmeitä. Joskus pysyn hädin tuskin tolkuissani hektisen elämäni rytmissä. Mieluiten olisin käsittämättömän aliravittu tai ylipainoinen, tai molemmat, etenkin kumpikin. Käytän sidesanoja kuin -harsoja, haluan pornografisen tähtikartan, mittasuhteiltaan astronomista köyrimistä. Veistokselliset ja vastaansanomattomat, itse asiassa kertakaikkisen valtavat, kolossaaliset komposiittikauhat, joilla rouhia läpi veren ja Kuun munasolumaisen pinnan. Etsin punatukkaista, 23-vuotiasta, hoikkaa mutta muodokasta koloratuurisopraanoa. Minulla on lepakon ääniala ja akrobaattiset leukaraajat. Tositarkoituksella. Seuraavassa huoneessa reisien muotoiset aerogeelikulhot täyttyvät notkeilla ja viileillä väreillä. Sateessa höyryävä pelti on nolo kielikuva, kuten aaltoileva, kostea peilikuva. Jos on haettu mahdollisimman latteaa, lasten myötä meille avautui kokonaisia tunteiden mantereita. Poden syyllisyyttä, että makasin sängyssä mieheni tiskatessa, totta puhuen minulla ei ollut liiemmin kuumetta. En houraillut kuin metallilukoista ja aliluojista. Pyhä synodi totesi jo 1980-luvulla homoseksuaalien olevan ihmisiä. Abbedissalle fiktiota ei ole homoseksuaalisuudetta, homoseksuaalisuhteitta. Taas saa aitosuomalainen filosofinen zombi käyttäytyä niin kuin häpeäisi silmät päästään. Veden turkoosissa pintakalvossa sadoittain kauniita toukkia. Käsittelen eliniän dataa avuttomin mielin, alkulientä, olen refluksikko. Vaistoni sanoo, että tuo ulkonäöltään kulahtanut okkultisti on ensiluokkainen yrittäjä. Öisin haamuasiakkaat ryömivät hänen tajuntansa seinämiä, romahdukseen asti hänen elämänsä tempo oli maaninen. Kampaan hampaat, vien roskat postiin, minulla on mahdollisuus päästä, mahdollisuus pääni sisällä; haluan kairautua pääkallostani. Puhuttu kieli on linnunlaulun imitaatiota. Vasta lopun edessä voin hyväksyä tämän. Eleet ovat tietoa valosta ja heijastuksista. Rakennevirheet lihaa. On ihanan vapauttavaa oivaltaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti