Rakas tappoi hänet vasaralla kuin pianon

Hän kutsui rakkaansa kartanoon, tapettiin, kankaaseen, parkettiin. Meillä kasvaa päässämme viidakoita, viidakkotapettia, diodinen kieleni kuljettaa hampaita kuin kielekkeitä.

Taloon, joka oli kuin koonnut itsensä, manautunut kasaan, imploosio. Hän kohtaa rakkaansa miimisesti ikkunassa. Meriiteistäni kirjoitan vain majuskelein. Arkkitehtoninen

noidankehä, vedensyöksijät, demonit. Tämä pohjaa Pythagoraan oppeihin, luuydin kiemurtaa selkärangan rippeissä kuin eksorkistinen bric-à-brac. Nikamat ovat omiani, kertoi

gargoili, vammauduin sotaretkillä halki keskiajan. Toledossa luin traditionaalista diaboliikkaa. Munat paljaina Danten skodassa, oli hauskaa eli ei. Andromalius, kroonisen vauras

Helvetin jaarli, surkeutensa jakava Asmodai, selibaattien katkaisija, sekä Kimaris, musta valo, gematrinen ympärileikkausveitsi ja skalpeeraaja. Haavat kiiltävät kuin halkaistut

ahvenet, iho muistuttaa kukkamaista kuviota. Olemukseni on siksi roteva, että olen koko ikäni pukeutunut painavimpiin olemassa oleviin haarniskoihin.

Yrittämisen mädät nimet, määreet ja äärimmäisyys väsyttävät. Kuinka keskustelisimme, jotta ymmärtäisimme toisiamme? Olemme sattuneet toisiimme sattumien viidakoissa

vaistonvaraisesti kuin eläimet, tai sävelet, huolimatta tulevaisuuksistamme on suudelmamme tuleva hetki hetki täydellistä kuvausta. Rakas kuljet asuntoni lävitse kuin Kuu.