31. maaliskuuta 2011

Ja kun sanon ”kokeellinen”,

Seuraavaksi istuin ja seurasin, kuinka Knismes ja Gargales väittelivät rakastelun triviasta. Knismes on eläinkokeilla viisastunut ja tiivistää kaiken oleellisen, Gargales seuraa perässä huoramaisesti röhöttäen. wrap it up gargales thingys. Anna tyttösi pukeutua miten haluaa, minä en. Tämä on seksuaalipolitiikkani ydin.

Ilmausta ei kannata esittää plus-miinusmerkkiä käyttäen, eikä kehnoa vinoviivamuotia. Pääasia on, että et lyhennä. Ratkaisumallimme muistuttaa alustavaa ehdotusta, mutta on toteutukseltaan kustannustehokkaampi, so. vähennämme jokaiselta yli 30-vuotiaalta perheenisältä vartalon reisistä ylöspäin.

Minä sanon sinulle, että joku tulkitsee meitä. Tämä on tarpeetonta ja hämmentävää, sillä jättiläiset ovat a) taruolentoja

29. maaliskuuta 2011

Jos ajattelet kotiloita julmimmalla tavalla, ajatteletko murskau-

tai ajattelevasi keilakotiloita vedenpinnan lävitse, koralliriutat

itseäsi, jolloin voit olla ajattelematta mitään. Halutessasi voit

vaihtaa nivelkotilot merileviin, poimit kourallisen, elastisiin

venymiin, jotka virtaavat kuin valaiden henget. Kotilot,

jotka voivat olla tai olematta kiertoilmauksia, jotka olet jo

polkenut murskaksi. Lithopomat ovat todellisuudessa

jotakin lohdutonta. Rantauduin vasten onnetonta ja kappaleita.

Minulle tuli huono olo, kun se heilutteli käsiä ja osoitteli

minua. Niin mikä? Se kuulosti sirkkeliltä, sillä sillä ei ollut

jäseniä, minä minä en kykene puhumaan tästä. Tavuni vaipuvat

kuten kouristeleva alumiini. Halutessasi voit korvata

lohduttomat kotilot epätoivoisilla ravuilla. Alumiinin

uppoavilla taloilla. Minun on mahdoton sanoa, sillä pääkalloni

on teleportannut päästäni. Entinen palloni tyhjenee kuin

”kokemus”. Hän, minämme, tuntee vartalollaan ruumiittomia

sormia, kuin naisen hengitystä. Naisten hengittävät sormet.

Tai avuttoman valaan. Merihirviöiden kitaan mahtuvat kaikki

maailman ydinjätteet ja -aseet, ryökäleet tulevat ja kostavat

liikapyydettyjen valaiden puolesta. Yritän ja yritän yhä vain

elää, mutta olen yhä ruumis. Tahdon kertoa, kuinka tahdoin

kertoa, että olen unohtanut, mitä olin unohtanut. Se kaikki on

vain kuvitelmaa, se kaikki on vain, se kaikki on se kaikki se.

Halutessani voin päättyä. Kyllä vain haluan päättyä. Esim.

kerrostalon ikkunat helähtävät, ja tuhoon tuomittu valtakunta

peittyy viimein tumman ja kylmää huokuvan meren äärettömän

vaahtopäisen sylin hyisen väräjävän pinnan ikuisen haudan-

hiljaisuuden, haudanhiljaisuuden,

22. maaliskuuta 2011

Kasvatin hänen käsistään häkin. Pidensin sormiluut kaltereiksi. Kämmenistä muodostuivat katto ja lattia. Nimeän sen niveliäiseksi, tätä tarkempaa aikamuotoa ei ole. Kahdenkymmenen vuoden ajalta kirjan selkämyksissä tuhansien ihojen jäljet. Muistot kesältä jokin, höttöä ja kauneutta, hiekkaiset merivirrat kuin joet, lohkeilevat hiukset, lokit. Nautin kuohkeista äänistä: aallot sokeri riisi. Päivät alkavat rykivästä kattopellistä, tauoista, sään öistä. Kun koskee hiireen, ei voi syödä perunaa. Kun rottaan, naurista. Aasin on oltava punainen, elokuvan mustavalkoinen. Sekoitin sinut toiseen henkilöön, en siksi saapunut luoksesi, vaikka piti ja pidän sinusta, omalla tavallasi nautit keitettyjä juureksia. Vaikka kuinka monta mummoa tinttaamassa kattohuoneistossa loputtomiin. Jääteiden taivas (jäänteiden? Heidän kasvonsa näyttävät ampiaispesiltä. Toivon kaikesta sydämestäni, että saamme yhteyden vieraaseen sivilisaatioon vasta kasvettuamme huomattavasti enemmän ihmisinä. Silloin, ottaessamme vieraat vastaan uusin ja henkistynein ilmein, voivat muukalaiset disintegroida meidät sukupuuttoon. Mekaaninen pääni on ratkaissut kysymyksen. Kuvat päättyvät tähän. Kuvat loppuvat. Herään siihen, että olen itkenyt.

19. maaliskuuta 2011

Poltettu malli

Toisen aivoitusten vinoutuvia päällekkäisiä
polkuja ei voi jäljentää. Hän laskostaa jäsenensä miekkojen
maidon päälle, hän kuuntelee vaatetettuja, pitkä-
hiuksisia fantasmeja. Kasvojen tunteikas rakenne.
Pisamoidun täydellinen synonyymi. Nainen
on helposti ruskettuva, naisen ulkotöiset kasvot.
Muiden hampaiden hälinä ja kuulustelun liha.
Nämä hampaat käyttävät valtaa, nämä silmät ovat
valtavan lopulliset. Kuin tahrattomat pyöreät.
Niiden helmiäispinta kuuluu kelloissa.
Ihmispaljouksia. Minä olin ensimmäisenä puhumassa
pyhimyksistä, minäkin haikailin kasvonilmeiden perään.
Piehtaroin epistaksiksessa. Ajattelin, kasvot
kertovat elimistä. Aikailin, kuinka sekuntien välille

mahtuu rajattomasti kipua. On mahdoton uskoa, ettei
ihminen kokisi silmänräpäyksissä rajattomasti. Siipeni
väriset. Liekit ovat soittorasia ympärilläni.
Kylkiluuni ja hampaani soinnut.

14. maaliskuuta 2011

Rakas tappoi hänet vasaralla kuin pianon

Hän kutsui rakkaansa kartanoon, tapettiin, kankaaseen, parkettiin. Meillä kasvaa päässämme viidakoita, viidakkotapettia, diodinen kieleni kuljettaa hampaita kuin kielekkeitä.

Taloon, joka oli kuin koonnut itsensä, manautunut kasaan, imploosio. Hän kohtaa rakkaansa miimisesti ikkunassa. Meriiteistäni kirjoitan vain majuskelein. Arkkitehtoninen

noidankehä, vedensyöksijät, demonit. Tämä pohjaa Pythagoraan oppeihin, luuydin kiemurtaa selkärangan rippeissä kuin eksorkistinen bric-à-brac. Nikamat ovat omiani, kertoi

gargoili, vammauduin sotaretkillä halki keskiajan. Toledossa luin traditionaalista diaboliikkaa. Munat paljaina Danten skodassa, oli hauskaa eli ei. Andromalius, kroonisen vauras

Helvetin jaarli, surkeutensa jakava Asmodai, selibaattien katkaisija, sekä Kimaris, musta valo, gematrinen ympärileikkausveitsi ja skalpeeraaja. Haavat kiiltävät kuin halkaistut

ahvenet, iho muistuttaa kukkamaista kuviota. Olemukseni on siksi roteva, että olen koko ikäni pukeutunut painavimpiin olemassa oleviin haarniskoihin.

Yrittämisen mädät nimet, määreet ja äärimmäisyys väsyttävät. Kuinka keskustelisimme, jotta ymmärtäisimme toisiamme? Olemme sattuneet toisiimme sattumien viidakoissa

vaistonvaraisesti kuin eläimet, tai sävelet, huolimatta tulevaisuuksistamme on suudelmamme tuleva hetki hetki täydellistä kuvausta. Rakas kuljet asuntoni lävitse kuin Kuu.

3. maaliskuuta 2011

Tähtilouhinta

Langatessani hampaita pärskyttelen verta ja aspektejani. Merkityserot ovat mittavia puhuttaessa mistä tahansa pärskimisestä, planeettojen välisistä kulmista, planeetan ja horisontin itäisen tai läntisen pään tai planeetan ja ylä- tai alakulminaation välisistä kulmasuhteista. Dentaalini ovat tummia ja lomittuvia. Minun siippani kutsuu minua korvayököksi, me intoudumme mitä oudoimmista asioista, groteskeista kaavoista ja vierauden analogioista. Sodimme käsityksiä vastaan, minä vastaan paskalla paskaan, hän irvikuvaa naiivia ivaa. Keskeisiä ovat materiaaliset asiat, esineet ja olennot, joissa ei ole dramaattista potentiaalia, esim. mummo. Keskeiset materiaalimme ovat superseokset ja amorfiset metallit. Unessa yhdisteleminen on telmimistä, alkioita, lemmitty demonini. Unelmoin yhä teoista. Minun prosodiani on tulosta pelosta ja suorittamisen pakosta, vasta lopun lähestyessä voin hyväksyä painotukseni sellaisina kuin ne ovat. Käyttäydyn kuin olisin jatkuvasti televisiossa, olen kauhean estynyt ihminen ja nielultani gastronomi, hallusinaationi; hallusinaationikin ovat arvatenkin jonkun sielunmaisemaa. Oppimistuloksiltaan lapsemme ovat maailman parhaita. Nyt avantgardistiset muksumme simuloivat luomista. Tämä ei ole normaali tilanne, kaipaan vain arkisia askareita ja olotiloja, esim. syöpäpotilaana oloa. Omainen on materiaalinen, eteerinen ja lutunen. Hetki porautui niin syvälle sisimpääni että sattui. Hetkiin sisältyy ihmeitä. Joskus pysyn hädin tuskin tolkuissani hektisen elämäni rytmissä. Mieluiten olisin käsittämättömän aliravittu tai ylipainoinen, tai molemmat, etenkin kumpikin. Käytän sidesanoja kuin -harsoja, haluan pornografisen tähtikartan, mittasuhteiltaan astronomista köyrimistä. Veistokselliset ja vastaansanomattomat, itse asiassa kertakaikkisen valtavat, kolossaaliset komposiittikauhat, joilla rouhia läpi veren ja Kuun munasolumaisen pinnan. Etsin punatukkaista, 23-vuotiasta, hoikkaa mutta muodokasta koloratuurisopraanoa. Minulla on lepakon ääniala ja akrobaattiset leukaraajat. Tositarkoituksella. Seuraavassa huoneessa reisien muotoiset aerogeelikulhot täyttyvät notkeilla ja viileillä väreillä. Sateessa höyryävä pelti on nolo kielikuva, kuten aaltoileva, kostea peilikuva. Jos on haettu mahdollisimman latteaa, lasten myötä meille avautui kokonaisia tunteiden mantereita. Poden syyllisyyttä, että makasin sängyssä mieheni tiskatessa, totta puhuen minulla ei ollut liiemmin kuumetta. En houraillut kuin metallilukoista ja aliluojista. Pyhä synodi totesi jo 1980-luvulla homoseksuaalien olevan ihmisiä. Abbedissalle fiktiota ei ole homoseksuaalisuudetta, homoseksuaalisuhteitta. Taas saa aitosuomalainen filosofinen zombi käyttäytyä niin kuin häpeäisi silmät päästään. Veden turkoosissa pintakalvossa sadoittain kauniita toukkia. Käsittelen eliniän dataa avuttomin mielin, alkulientä, olen refluksikko. Vaistoni sanoo, että tuo ulkonäöltään kulahtanut okkultisti on ensiluokkainen yrittäjä. Öisin haamuasiakkaat ryömivät hänen tajuntansa seinämiä, romahdukseen asti hänen elämänsä tempo oli maaninen. Kampaan hampaat, vien roskat postiin, minulla on mahdollisuus päästä, mahdollisuus pääni sisällä; haluan kairautua pääkallostani. Puhuttu kieli on linnunlaulun imitaatiota. Vasta lopun edessä voin hyväksyä tämän. Eleet ovat tietoa valosta ja heijastuksista. Rakennevirheet lihaa. On ihanan vapauttavaa oivaltaa.

2. maaliskuuta 2011

Minä kantauduin pohjoiseen, mutta jäälautat leikkasivat jalkapohjani auki kuin pianon kielet. Jalkani olisi katkaistava polvista alaspäin, kertoivat ja amputoivat jupikit.

Minä kulkeuduin itään, mutta sotakentällä luojani sapelit pilkkoivat käsivarteni irti ja torsoni heitettiin punaiseen virtaan. Kaulariipuksestani juutuin ajopuuhun.

Minä rantauduin etelään, mutta vuosituhansia hiipuva alkukoti kiehautti silmäni kuopissaan. Koptilaiskristityt käärivät minut pellavaliinaan ja lattiahautaan.

Minä käännyin länteen, mutta asumuksemme pehmeni sedimenttiin, sisälmykseni ilmestyivät sinisin äänin, kivettyminen sylissäni, minä itsenäni, näytin

ystävilleni: elän nimissäsi, sisimmässäni lisääntyminen.